L, niin kuin Levoton

Tämä on aakkosboxin käsinepari numero 12. Halusin tehdä välillä miesten kokoa olevat käsineet, joten luvassa ei ollut mitään superkoristeellista ja värikarttakin oli melko rajallinen. Pohdin mikä sana ja lanka toimisivat keskenään. Muistin, että varastoissani oli melko levoton sini-vihreä spekletty lanka. Selailin pintakuvioita googlesta ja neuleirjoista. Lopulta päädyin hyvin levottomaan pintaneuleeseen. Niinpä sormikkaista saisi tulla L, … More L, niin kuin Levoton

K, niin kuin Kala

Kukapa olisi arvannut, että inspissanaksi tulee kala? Vaikuttaa itsetuhoiselta, limaiselta ja haisevalta idealta. Mutta ei suinkaan. Kaloissa on värejä laidasta laitaan, puhumattakaan upeasta suomukuviosta. Hypistelin lankojani ja kerin voimakkaan turkoosin vyyhdin valmiiksi, kunnes nurkkaan heitetty J, niin kuin Jää aloitus osui silmiini. Kaamea vaaleansininen olikin juuri hyvä väri kalalle. Purkasin kämmenen jälleen kerran ja aloitin … More K, niin kuin Kala

Säde tabletit, ohje

Tarvikkeet neljälle tabletille: Lanka: Drops Muskat 300 gnoin 65 g / tabletti. Koukku: 3,5 mm (tarvittaessa viimeiselle kerrokselle koon 4 mm tai 4,5 mm koukku). Muuta: Sakset, parsinneula. Ohjeen alkuperäinen englanninkielinen ladattava pdf-versio löytyy Ravelrystä. Suomennosta ei ole testattu. Ohje on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön, ei kaupallisiin tarkoituksiin. Silmukat s – silmukka / silmukatkjs – … More Säde tabletit, ohje

J, niin kuin Jäkälä

Tämän kirjaimen kohdalla tapahtui huijaus. Valitsin ensin sanaksi jää, koska minulla pyöri vaaleansininen vyyhti odottamassa inspiraatiota. En ole vaaleansinisen ystävä, mutta ajattelin, että kyllä se menee. Ei mennyt. Neuloin ekan sormikkaan rannekkeen ainakin kolmesti. Viimeisin versio oli jo melkein sormiin asti neulottu, kun totesin, että inhoan kaikkea kyseisessä käsineessä. Nakkasin hirvityksen nurkkaan ja mietin, että … More J, niin kuin Jäkälä

Islantilainen villapaita 2

Huom! Ohje on poistunut myynnistä. Jos sinulla on ohjeeseen liittyviä kysymyksiä tai toiveita, osoitathan ne suoraan suunnittelijalle. En vastaa mallia koskeviin tiedusteluihin 1/2024 lähtien. Ensimmäinen paita oli niin ihana, että päätin tehdä vielä toisen. Toisen paidan aloitushetkellä vaaleanpunaista Lettlopia ei ollut saatavilla, joten värjäsin vaaleanpunaisen itse. Väri tarttui lankaan melko hitaasti, joten lopputulos oli mukavan tasainen. Sävystä … More Islantilainen villapaita 2

I, niin kuin Illuusio

Tämän parin ajatus oli heti selvä. Kirjoneuletta, joka luo illuusion kolmiulotteisuudesta. Värien välillä pitää olla riittävästi kontrastia, mutta ei niin, että neuloessa saa migreenin. Päätin tehdä nämä jämäkeristä. Valitsin pääväriksi Leinikkisetin taustavärin, tumman viininpunaisen. Kontrastiväriä arvoin pidempään, mutta päätin kokeilla Winter Lights shawlin yhtä kontrastivärijämää. Värit toimivat kivasti yhteen, valöörieroa on riittävästi, mutta ei niin, … More I, niin kuin Illuusio

Shawlography

Vihje 1 Ensimmäinen vihje avautui 8.10.2021. Nähdessäni ensimmäisen vihjeen kuvan, nieleskelin muutaman kerran ja mietin, että tuliko huti? Pidänkö tästä yhtään? Onko se aivan kamala? Vai vielä kamalampi? Sulattelin näkymää hetken ja vielä muutaman pidemmän hetken lisää. Otin aikalisän yön yli ja neuloin vielä keskeneräiset käsineet valmiiksi. Suunnitelmani oli ollut neuloa huivi viidakon väreissä ja … More Shawlography

H, niin kuin Hiekka

Kukapa ei rakastaisi sitä tunnetta kun varpaat painuvat kesällä lämpöiseen ja pehmeään rantahiekkaan? Halusin tuoda hiekkamaisuutta näihin käsineisiin yksinkertaisella pintakuviolla ja elävällä langalla. Värjäsin tämän langan kesällä 2020. Pohjana on 400 m / 100 g sukkamerino. Lankaan on spekletty kevyesti ruskeita sävyjä. Tämä työ on jälleen hyvä muistutus, kuinka hillitystä langasta hillityllä kuviolla voi tulla … More H, niin kuin Hiekka

G, niin kuin Galaksi

Avaruus, linnunrata, tähdet, ikuisuuteen jatkuva tumma tila täynnä ihmeellisiä planeettoja, tähtiä, kuita, asteroideja, mustia-aukkoja… Paljon tutkittu, mutta silti tuntematon. Miten tuon kaiken saa käsinepariin? Ei mitenkään, joten lähdin nöyrällä mielellä pohtimaan aihetta. Pääväriksi vivahteikasta syvää sinistä ja kontrastiväriksi totesin yllättäen hempeän ”yksisarvis” värisen langan olevan mitä parhain. Siinä on kylmiä avaruusvärejä hyvin vaalealla pohjalla. Minulla … More G, niin kuin Galaksi

Makeat lapaset, ohje

Aakkosboxin M, niin kuin makea lapaset. M-kirjaimessa on paljon valinnanvaraa, mutta mikään sana ei tuntunut inspiroivan. Lopulta päädyin valitsemaan sanan, joka antaa mahdollisimman vapaat kädet toteutuksen kanssa. Sanaksi valikoitui Makea. Hattaraa makeampaa asiaa on vaikea löytää, niinpä valitsin langaksi melko imelän vaaleanpunaisen langan, jossa on muutamia väritäpliä. Lanka on aivan värjäysteni alkuajoilta, lankapohjana tuttua 400 … More Makeat lapaset, ohje