L, niin kuin Levoton

Tämä on aakkosboxin käsinepari numero 12. Halusin tehdä välillä miesten kokoa olevat käsineet, joten luvassa ei ollut mitään superkoristeellista ja värikarttakin oli melko rajallinen. Pohdin mikä sana ja lanka toimisivat keskenään. Muistin, että varastoissani oli melko levoton sini-vihreä spekletty lanka. Selailin pintakuvioita googlesta ja neuleirjoista. Lopulta päädyin hyvin levottomaan pintaneuleeseen. Niinpä sormikkaista saisi tulla L, niin kuin levoton. Ei ihan säännönmukainen lähestymistapa, mutta onneksi omat säännöt joustavat tarvittaessa.

Lanka on värjätty spekleämällä reippaasti, käytössä on ollut todennäköisesti sekä Jacquardin, että Dharman happovärejä.

Odotukset eivät olleet kovin korkealla siitä, millaista sotkua neulepinnasta tulee. Yllätyin iloisesti, sillä lanka on yllättävän rauhallista neulottuna ja kuviokin erottuu riittävästi. Laitoin kuviota vain kädenselän puolelle, joten peukalon lisäykset oli helppo tehdä. Perusohjeena käytin jälleen Kiiski miesten sormikkaiden ohjetta.

Sormikkaiden ranneke on 3o, 2n joustinta, joten loin kaksi silmukkaa vähemmän kuin ohjeessa ja tasasin silmukkaluvun rannekkeen jälkeen ohjeenmukaiseksi. Pintaneuleen kaavio löytyy Hitomi Shidan – 250 Japanese Knitting Stitches – kirjasta, malli 107.

Käsineistä tuli yllättävän levolliset levottomuudesta huolimatta.

Miesten käsineiden kuvaamisessa on aina oma hommansa. Mallia ei juurikaan kiinnosta miltä käsineet kuvissa näyttävät, joten kuvaustilanne saattaa näyttää aavistuksen vitsikkäältä. Jos ei huomioida omituisen näköistä pikkurilliä vasemmassa kädessä, niin kuvasta tuli lopulta aika kiva, syysvärissä oleva aronia-aita antaa kivan kontrastin levottomille käsineille. Tämän vyyhdin neulomisessa selätettiin jälleen vahvoja ennakkoluuloja sinivihreitä sävyjä kohtaan. Vyyhti, jota luulin tulevaksi inhokikseni, kuoriutui varsin neulottavaksi väriksi.

12 parin jälkeen ideavarasto alkaa olemaan tyhjäksi pumpattu. Onneksi pian alkaa Stephen Westin MKAL huivi. Kiva välityö valmiilla ohjeella on tähän kohtaan hyvinkin tarpeellinen.

Tekoaika 17.-30.9.21, lankaa kului 70 g.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s