Nojatuolin kunnostus

Kehrääminen kuluttaa kovasti istumalihaksia, joten olen etsiskellyt sopivaa pientä ja matalaa tuolia rukin kaveriksi. Muistin, että ulkovarastossamme oli mummini vanha pieni nojatuoli. En tietenkään muistanut kuinka huonossa kunnossa tuoli oli. Päällikangas oli revennyt kahdesta kohtaa ja istuin oli länässä. Tuoli on kuitenkin mitoiltaan täydellinen kehräämiseen, sopivan matala, ei käsinojia, pehmeä ja mukava istua. Päätin verhoilla … More Nojatuolin kunnostus

Virkattu matto, Carpet ”Fox”

Kodissamme ei ole ollut yhtään mattoa vuosiin, koska lattialämmityksen kanssa ne ovat tuntuneet turhilta. Sähkönsäästötalkoista johtuen lattiatkin ovat tuntuneet hitusen viileiltä tänä talvena, joten aloin pohtimaan olisiko aika hankkia matto tai kaksi. En halunnut tekokuitumattoa, enkä pesulassa pestävää mattoa tai sellaista jota eii voi pestä omassa koneessa. Ehdot rajasivat lähes kaikki matot pois valikoimasta. Ajattelin … More Virkattu matto, Carpet ”Fox”

Jämälangoista eroon

Suurin osa neulojista kohtaa joskus tilanteen, että kerien jämiä on kertynyt nurkkiin enemmän kuin laki sallii. Sukkiin ja käsineisiin saa upotettua hyvin jämälankoja, mutta kulutettu määrä on silti vähäistä. Päädyin tekemään huivin, koska siihen saa upotettua noin 200 – 300 g lankaa. Selasin Ravelryssä erilaisia huiviohjeita, kunnes päädyin Fabulosity huiviin. Ohje on maksullinen, eikä sille … More Jämälangoista eroon

Opettelen kehräämään, ensimmäinen oikea lanka

Kehräämällä ei todellakaan valmisteta pikamuotia. Mitä ohuempaa lankaa haluaa, sitä pidempään pitää jaksaa istua rukin äärellä. Vaikka kehrätessä tuntuu, että säie on todella ohutta, niin kertauksen ja kastelun jälkeen se saa kummasti lisää kokoa. Käsialani vaihtelee kehrätessä, mutta näin alkuun en anna sen häiritä menoa. Tällä hetkellä keskityn eniten kierteen määrään. Mitä ohuempaa tekee, sen … More Opettelen kehräämään, ensimmäinen oikea lanka

Wallflowers peittokurssi osa 9 ja reunus

Osa yhdeksän sisälsi puolikkaat kukat peiton kahdelle reunalle. Osat virkattiin yhdellä värillä ja homma oli muutamassa tunnissa tehty. Varsinainen reunus on hyvin simppeli, tumminta taustaväriä ja kaikki kolot piiloon. Minua vähän harmitti, että kahden reunan kolmioita ei hyödynnetty koriste-efektinä, joten päädyin jälleen muuntamaan ohjetta. Tein kolmioiden syvänteisiin pylvästrion, jolloin kolmio ei tullut täyteen silmukoita, vaan … More Wallflowers peittokurssi osa 9 ja reunus

Wallflowers peittokurssi osat 6 ja 7

Osassa 6 tehtiin iso kasa päivänkakkaroita, poikkesin täysin ohjeen värikartasta ja lopulta myös ohjeesta kukkien ulkonäön osalta, sillä lankani uhkasi loppua kesken, joten päätin keksiä samankaltaisen, mutta vähemmän lankaa kuluttavan kukan. Muutos kannatti, sain tehtyä 38 kukkaa keltaisesta loppukerästä ja loput 12 tein astetta vaaleammasta keltaisesta. Värieroa tuskin huomaa, sillä kiinnitin eri sävyiset kukat symmetrisesti. … More Wallflowers peittokurssi osat 6 ja 7

Punaista, villaa, lankaa ja lapaset

Ohje lapasille jutun lopussa. Falklandin villa on todella pehmoista ja mukavan tuntuista käsissä, yksittäiset kuidut eivät ole kauhean pitkiä, joten kehrääminen tuntui välillä haastavalta. Prosessi alkoi tietenkin väripadasta. Värjäsin 100 g villatopsia punaisilla sävyillä. Falklandin villa ei tunnu vettyvän kovin hyvin, tai vesi ei jää siihen ”asumaan”, eli väriliemi sujahti villan lävitse pannun pohjalle. Koska … More Punaista, villaa, lankaa ja lapaset

V, niin kuin Vintage

Tämän kirjaimen kohdalla yhtä sanaa ehdotettiin ylitse muiden, mutta hylkäsin sen, koska tarkoitus oli tehdä oikeasti käytettäviä käsineitä. Tyttäreni ehdotti Vintagea, sana tuntui houkuttelevalta, joten tutkiskelin aihetta googlessa. Törmäsin satiinisiin sormikkaisiin, joissa oli ranteessa rypytys, muuten käsineet olivat täysin eleettömät. Lähdin työstämään mallia mielessäni. Ranneke oli kovin erilainen millaisia olen tottunut tekemään. Yleensä napakka ranneosa … More V, niin kuin Vintage

Väriä vaihtavat specklesetit

Monet värjärit myyvät lankasettejä, joissa väri vaihtuu vyyhti vyyhdiltä joko vaaleasta tummaan tai väristä toiseen. En ole juurikaan kaivannut tällaisia settejä käyttööni minkään neuleidean kanssa. Olen joskus leikkinyt minivyyhtien kanssa tällä idealla. Tekniikan hyvä puoli on se, että lopputulos saattaa yllättää todella positiivisesti. Ensimmäisessä väri muuttuu punaisesta vihreäksi ja toisessa Lilasta turkoosiksi. 20 g minivyyhdit … More Väriä vaihtavat specklesetit

Opettelen kehräämään, teoriaa ja todellisuutta

Kehräämisen teoriasta löytyy paljon asiaa, niin paljon, että pää meinaa mennä sekaisin kaikesta tiedosta, jota ei vielä pääse käyttämään. Tämä tietopaketti on kerätty omaa kehräämistäni ajatelle, jotta voin helposti palata muistiinpanoihini aiheesta. Kuidut Minua kiinnostaa lähinnä villan kehrääminen, joten olen kerännyt siitä aiheesta tietoa. Merinovilla on ihanaa ihoa vasten, mutta olen alkanut heräämään merinovillatodellisuuteen ja … More Opettelen kehräämään, teoriaa ja todellisuutta