Pienen tauon jälkeen paluu Tiitun labran pariin. Surullisena uutisena kerrottakoon, että tämän vuoden aikana blogille nimensä antanut Tiitu nukkui pois helmikuussa ja veljensä Hönö elokuussa, vain kaksi viikkoa ennen 12 vuotis syntymäpäiviään. Tiitu ja Hönö ehtivät ilahduttaa meitä yli yhdeksän vuotta. Lisää Tiitun ja Hönön tarinasta voit lukea blogin ensimmäisestä artikkelista.
Kummitussukkien ohje on tehty alun perin miesten kokoon, mutta koska malli oli niin suosittu perheessämme, tein siitä myös kaksi pienempää versiota tarjolle. Sukkiin on helppo upottaa lyhyitäkin jämälankoja taustaan, joten ne sopivat erinomaisesti jämälankaprojektiksi.
Kummitussukkien ohje löytyy maksullisena Ravelrystä
Pääväriksi kannattaa valita jokin tumma sävy. Mallikappaleissa olen käyttänyt mustaa, tumman vihreää (ylempi sukka alla olevassa kuvassa) ja tumman lilaa (alempi sukka).

Ohje on suurimmaksi osaksi kaavioina. Langaksi käy fingering vahvuinen sukkalanka, puikot ovat kokoa 2,5 mm. Muista tarvittaessa vaihtaa puikkokokoa, jotta saat neuletiheytesi täsmäämään ohjeen tiheyteen.
Lankojen valitseminen on aina hauskaa, mutta sotkuista puuhaa. Yhtäkkiä joka paikka on sekaisin, kun kaikki jämälankapallerot ovat pitkin lattioita

Erilaisia yhdistelmiä kokeilemalla löytyy itselleen mieleinen värisarja, tai kaksi, ehkä jopa kolme…

Yllä olevista sarjoista toteutin kaikki, mutta keskimmäisen viininpunaisen muutin vihreäksi. Toisen ja kolmannen väriyhdistelmän sukat ovat julkaisun ensimmäisessä kuvassa allekkain. Ensimmäisen värijonon sukat ovat heti tämän kappaleen jälkeen ensimmäisenä kuvana.


