Peiton ohje löytyy kokonaisuudessaan blogista. Ohjeeseen tästä.
Lankavaraston siivouksen yhteydessä huomasin, että erilaisia baby merinolankoja oli melkoisen sekalainen kasa tarjolla. Suurinta osaa värejä oli 1-2 kerää tai vähemmän, muutamia värejä jopa kolme tai useampi kerä. Lankojen vahvuudet vaihtelivat 120-175 m / 50 g. Kuvassa osa langoista. Metsästäjän oranssi oli kerällä niin kammottava, että harkitsin sen eliminointia koko peitosta.
Koska lanka oli ohuempaa ja koukku pienempi kuin ohjeessa, tein peitosta 5×5 ruutua eli siinä on 25 isoa kukkaa, 16 pikkukukkaa ja 16 reunakolmiota.

Kaikki isot kukat ovat keskenään erilaisia. Karmea oranssi yllätti ja siitä tuli yhtäkkiä suosikkiväri. Ensin laitoin oranssia ruoteihin, mutta koska kulutus oli niissä niin vähäistä, tein lopulta kaksi oranssia kukkaa. Aivan vaaleimmat langat epäilyttivät myös, mutta rajallisen valikoiman vuoksi, tein niistäkin kukkia.

Isojen kukkien taakse sain piilotettua vaaleimman punaisen jämät ja vähän vaalean ruskeaa. Päädyin lopulta käyttämään vaalean ruskeaa myös ruutujen reunoilla ja reunuksessa, mutta onneksi lanka riitti kaikkeen haluttuun. Piilotus muodosti hauskan ympyräkuvioinnin nurjalle puolelle.

Pikkukukkiin käytin kolmea erilaista keltaista terälehtiin ja hyvin vaaleaa keltaista keskuksiin. Lehtiin on käytetty kolmea vihreää. Taustaan ja reunaan meni vajaa 4 kerää sammalen vihreää. Tumman ruskeaa kului noin kerän verran ja reunuksen viimeiseen kerrokseen meni vajaa kerä vaalean vihreää.
Sekavan kukkavalikoiman kasaaminen jotensakin järkeväksi kokonaisuudeksi vaati pientä pyörittelyä. Laitoin eniten oranssin sävyiset peiton keskelle, vaaleimmat niiden ympärille ja tummimmat reunoille. Loput ripottelin tasaiseti aukkoihin. Pikkukukat jaoin tasaisesti sekä terälehtien värin, että vihreiden lehtien puolesta. Yhistäminen on tehty samalla ruskealla kuin ruutujen ulommainen kerros.

Reunapitsin modifiointi meni helposti 5 ruudulle, vain kerrosta 5 muokkaamalla. Loput kerrokset menivät kuten ohjeessa, toki toistomäärät olivat suuremmat.
Krs 5.
204 silmukkaa / reuna
[(3p, 3kjs, 3p) kulman kjs-kaareen, 2kjs, Hy3, (3 s)
11ks, 2kjs, Hy2, 2p seuraavaan silmukkaan, 2kjs, 2p seuraavaan silmukkaan, 2kjs, Hy2] 11 kertaa
11ks, 2kjs, Hy2] 4 kertaa
Sulje kerros ps:lla kolmanteen kjs:aan.

Olisinko ikinä ostanut tällaista värikimaraa ja tehnyt siitä peiton? Tuskin! Taustan muhjuisen synkeät värit toimivat yllättävän hyvin keskenään, vaikka epäilin niitä jokaisessa vaiheessa. Olin kuitenkin päättänyt, että peittoon ei osteta yhtään metriä lankaa lisää, vaan nyt pärjätään olemassa olevalla varastolla. Erivahvuiset langat upposivat työhön hyvin, kukkien kokovaihtelu ei häiritse merkittävästi, eikä hankaloittanut tekemistä. Peitto painaa tasan 1200 g ja lopputulos miellyttää silmää. Lasketaan onnistumiseksi! Peitto on viimeistelty höyryttämällä
