Neuleboxi 2020

Kuten kaikki tietävät, vuosi 2020 näytti meille paikkamme maailmassa. Voiko Koronan syyksi laittaa surkean epäonnistumisen haasteen kanssa? Ei voi, ehkä ennemmin mielenkiinnon lopahtaminen ja muut kiireet loppuvuodesta aiheuttivat lopulta puolittaisen suorituksen. Neuleboxi 2020 ideana oli 4 vuodenaika osiota; kevät, kesä, syksy ja talvi. Kukin osio sisälsi kolme osaa, eli yhteensä 12 valmista tuotetta. Minun oli … More Neuleboxi 2020

Aakkosboxi

Pieni paine ja laatikon ulkopuolelta ajattelu saa suunnittelussa ihmeitä aikaan. Niinpä otin sanakirjan kouraan, ja rupesin keräilemään sanoja jokaisesta kirjaimesta. Valitsin 2-5 inspissanaa jokaiselle kirjaimelle. En halunnut tehdä liian valmista suunnitelmaa, vaan jätin itselleni pienen yllätysvaran sanan valintaan. Aiemmat haasteet ovat olleet vuoden mittaiset, mutta tämä sisältää 29 tuotetta, joten venytin aikajanan aina vuoden 2022 … More Aakkosboxi

Peach Cream ja Kahle sormikkaat

Värjäsin kesällä 2020 melko paljon lankaa. Suurin osa vyyhdeistä oli tekniikkaharjoituksia ja kokeiluja. Keltainen saattaa olla värjätessä haastava väri. Väriliuoksen kannattaa olla tuoretta, seissyt väri saostuu herkästi, eikä tunnu kiinnittyvän lankaan kunnolla, jos väriä ei saa ensin liukenemaan kunnolla. Lisäksi keltainen vuotaa herkästi langasta, jos vyyhtejä huuhtelee lämpimällä vedellä tai käyttää emäksistä pesuainetta. Nämä kyseiset … More Peach Cream ja Kahle sormikkaat

Slipstravaganza MKAL 2020 – Huivi ja asusteet

Ensimmäinen Stephen Westin ohje, jota kokeilin. Täytyy sanoa, että ohje on loistava, muuta ei tarvinnut kuin neuloa. Ja neulomista tässä kyllä riitti, viimeisillä kerroksilla silmukkamäärä oli aivan mieletön ja yksi kerros taisi viedä vähintään 30 min reunasta reunaan. Värivalintojen kanssa ei ollut varaa muuttaa mieltä. Työn luonteen mukaisesti en tiennyt mitä ohjeelta odottaa lankoja valitessa. … More Slipstravaganza MKAL 2020 – Huivi ja asusteet

Langat Slipstravaganzaan

Nämä langat on värjätty vailla mielikuvaa mitä niistä tulee. Ihan vain värjäämisen ja kokeilemisen ilosta. Lilan langan pohjana on todennäköisesti BFL-villa, vähän rouheampaa, kuin yleensä värjäämäni sukkamerino. Monivärinen ja pinkki vyyhti ovat sukkamerinoa. Kaikki langat ovat fingerin vahvuutta, eli 400 m / 100 g. Kuvan keltainen vyyhti on ostettu Etsystä. Kirjava vyyhti on värjätty raitoina. … More Langat Slipstravaganzaan

Islantilainen villapaita

Huom! Ohje on poistunut myynnistä, linkki alkuperäiseen ohjeeseen löytyy tekstistä. Jos sinulla on ohjeeseen liittyviä kysymyksiä tai toiveita, osoitathan ne suoraan suunnittelijalle. En vastaa mallia koskeviin tiedusteluihin 12/2023 lähtien. Alkuperäinen malli on Vedis Jonsdottirin käsialaa, kuvan paidan ohjeen oli kirjoittanut Alvhild Wenche Nordal. Käyttämäni ohje on poistunut myynnistä, mutta Vedis Jonsdottirin Rangan alkuperäinen ohje löytyy … More Islantilainen villapaita

Hanskaboxi 2019

Ystäväni ehdotti, että tekisimme vuonna 2019 sukkaboxit. En kuitenkaan innostunut tekemään 12 paria sukkia, vaan päätin tehdä 12 parin hanskaboxin. Jotta homma ei olisi ollut liian kesy, päätimme antaa toisillemme inspissanan sitä mukaan, kun edellinen pari valmistuu. Olin tehnyt aiemminkin sormikkaita, mutta tämä boxi vain vahvisti ajatuksen, että sormikkaat ovat minun juttuni. Boxini valmistui 12 … More Hanskaboxi 2019

Värjäystekniikat, semisolidit ja speklet

Vain mielikuvitus on rajana happoväreillä värjätessä. Minulle mieluisinta on värjätä laakealla pannulla kaasutasolla. Kesän 2020 värjäykset tein päasiassa Ikean teräksisissä uunivuoissa muurikan kolmijalkaisella kaasutasolla. Värjäyspisteeni oli takaterassilla, eli värjääminen oli mahdollista sään salliessa. Toiveissa on saada oma pieni askartelutila, jossa voisin jatkossa värjätä lankaa neljän seinän sisällä. Tämän sivun kaikki vyyhdit ovat 85% SW merinovillaa … More Värjäystekniikat, semisolidit ja speklet

Melliset osa III / Part III

Sormet Ensimmäiseksi neulotaan nimetön, työtä jatketaan samasta kohtaa mihin osa II päättyi. Sormien väliin luotavat silmukat tehdään aina silmuillen. Välttääksesi reiät sormien väleissä voit nostaa ensimmäisen silmukan oikealla puolella olevan silmukan vasemman reunan puikolle ja neuloa sen 2oyht ensimmäisen silmukan kanssa. Kerroksen viimeinen silmukka ennen nostettavia silmukoita voidaan vastaavasti neuloa knk kavennuksella. Ks. tekniikkakuvat sivun … More Melliset osa III / Part III