Osa yhdeksän sisälsi puolikkaat kukat peiton kahdelle reunalle. Osat virkattiin yhdellä värillä ja homma oli muutamassa tunnissa tehty.

Varsinainen reunus on hyvin simppeli, tumminta taustaväriä ja kaikki kolot piiloon. Minua vähän harmitti, että kahden reunan kolmioita ei hyödynnetty koriste-efektinä, joten päädyin jälleen muuntamaan ohjetta. Tein kolmioiden syvänteisiin pylvästrion, jolloin kolmio ei tullut täyteen silmukoita, vaan sinne jäi vähän ilmatilaa. Peitto on muutenkin aika tukkoon virkattu, todella tiivis, ei mitään aukkoja missään.

Halusin reunuksen kehystävän työn, joten sen jälkeen kun olin saanut työn tasaiseksi neliöksi, vaihdoin väriä. Minulla oli vaaleanpunaisia lankoja jäljellä sen verran, että ne riittäisivät juuri reunukseen. Kulmat olivat vähän hassun muotoiset, joten virkkailin niihin vähän täytettä miten sattuu, vasta peiton ollessa valmis, tajusin, että niihinkin olisi kuulunut tehdä puolikkaat kukat. Tummasta sotkusta tätä ei huomaa, joten päätin olla purkamatta kulmia. Eikä lankakaan olisi enää riittänyt korjaamiseen.

Marraskuun sateisessa pimeydessä peiton kuvaaminen edustavasti oli vähän haastavaa. Alla olevassa kuvassa peitto on tulevassa sijoituspaikassaan, villissä viidakkohuoneessani.

Tosi hieno!😍
TykkääTykkää