Jämälankaprojekti, joulukalenteri MKAL

Joulukuun alussa odotin yhä rukkia, en oikein osannut päättää mitä tehdä, joten päädyin aloittamaan Susanna Winterin Fair Isle Advent MKALendar mysteerineulonnan. Ohjeen mukaan olisi voinut tehdä joko kaulurin tai pipon. En halunnut tehdä mysteerinä kumpaakaan, joten päädyin tekemään säärystimet itselleni.

Valikoin ison kasan erilaisia vihreän, punaisen ja oranssin sävyisiä lankoja ja aloin neulomaan. Resoria varten loin 72 silmukkaa, sillä katsoin, että kuviot olivat 12, 6 tai 4 jaollisia. Muutaman päivän vihjeen jälkeen alku näytti todella lupaavalle ja kokokin oli passeli pohkeeni ympärille. Puoliso oli kuitenkin vailla villasukkia ja värit olivat hyvin sukupuolineutraalit, joten pyysin häntä kokeilemaan onko silmukkamäärä sopiva hänen jalkaansa.

Koska koko oli juuri oikea hänen jalkaansa, päädyin vaihtamaan suunnitelman koon 43 villasukkiin.

Tein sukkiin ristiin vahvistetun ranskalaisen kantapään.

Kärkiosaan neuloin vahingossa kaksi raitaa väärässä järjestyksessä, koska aloittaessani sukat oli jo 13 luukkua avattu, joten sain valikoida mieleisiä raitoja haluamassani järjestyksessä. Sukat valmistuivat 16 päivä, joten kaikki raidat on väliltä 1-16. Kärkiosan pituus oli 22 cm ennen kärkikavennuksia.

En omista näin suuria sukkablokkeja, mutta pienemmilläkin sai sukat höyrytettyä muotoonsa.

Valmiit sukat päätyivät joululahjaksi. Varsinaiseen MKALiin en osaa ottaa kantaa oliko ohje millainen, sillä käytin vain kaavioita haluamassani järjestyksessä. Ohjeen saadakseen piti kirjautua jollekin alustalle, jolla blogi on. En pitänyt alustasta, tai siitä että sinne piti rekisteröityä. Päivän ohjeenpätkiä oli hankalaa löytää julkaisufeedistä. Päädyin avaamaan julkaisut Ravelryssä olevien linkkien kautta.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s