X, ihan vain X

Äxän kohdalla oli selkeää kisaväsymystä havaittavissa. Ensinnäkin sanan keksiminen oli ihan mahdotonta. Parhaalta tuntui XoXo, mutta jotenkin ei tehnyt mieli tehdä sellaisia käsineitä. Aloitin yhdet käsineet, mutta ne olivat niin tylsät, että nakkasin alun nurkkaan. Huokaisin muutaman päivän ja tein välissä valmiista ohjeesta kaulaliinan. Pieni tauko teki hyvää ja ajattelin, että kaulaliinan kaveriksi voisi tehdä käsineet. Tarpeeseen neulominen sujuu aina joutuisammin. Todellisuudessa kämmekkäät ovat niin erityyliset kuin kaulaliina, ettei niiden välille saa yhteyttä keksimälläkään, mutta värit mätsäävät keskenään.

Langat ovat huivin jämiä. Vaaleanpunaista oli eniten, joten siitä tuli pääväri. Mustaa oli kohtuullisesti, joten se sai kelvata resoreihin ja harmaasta tuli raitaväri.

Kuten todettu, käsineet saivat alkunsa kaulaliinasta ja X-kirjaimesta. Kaulaliinassa on pitsiä, mutta pitsineule-X olisi aika mitäänsanomaton, joten päädyin palmikkoäxään. Palmikkona X-kirjain on helppo toteuttaa. Jälkikäteen ehkä lisäisin alkuun yhden vaaleanpunaisen kerroksen, tai poistaisin lopusta yhden, jotta lopputulos olisi paremmin tasapainossa. Alla käyttämäni palmikkokaavio.

Kämmenosaan päästyäni, en jaksanut tehdä yksiväristä sileää, kuten olin suunnitellut, vaan tempaisin harmaan raidoiksi estämään tylsistymistä. Kämmenosa tuntui valmistuvan raitojen ansiosta todella nopeasti. Peukalon resoriin olisi voinut jättää 2 silmukkaa enemmän, mutta toimii tälläkin mitoituksella ja on vähän lörpsähdysvaraa.

Lankaa näihin ei tuntunut kuluvan juuri mitään ja jämiä jäi edelleen reilusti jäljelle.

Näiden valmistuminen tuntui helpottavalta, ihan kuin olisin ylittänyt jonkin maagisen rajan. Viimeiset kirjaimet eivät kuitenkaan lupaa mitään helppoa tai mukavaa, Y, Z, Å, Ä, Ö, viisi viimeistä paria. Vielä on aikaa ennen kuin vuosi on täynnä A:n aloittamisesta, mutta lorvailuun aikaa ei riitä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s