R, niin kuin Runo

Olin tehnyt äskettäin Pastoraali II villasukat, kun vuoroon tuli R-kirjain. Meillä on käytössä Arabian Runo astiastoa, pidän sen kuvioinnista ja yksinkertaisesta värimaailmasta. Ideoin näiden sormikkaiden kuvion ruokalautasten avulla. Langaksi valitsin värjäämättömän valkoisen ja melko tasaisen tummanharmaaksi värjätyn sukkalangan. En ollut aiemmin käyttänyt kyseistä lankapohjaa kirjoneuleeseen.

Lanka pääsi vähän yllättämään neuloessa. Vaikka tämä on ohuinta sukkalankaani 420 m / 100 g, niin sormikkaista tuli isommat kuin 420 m / 100 g sukkalangasta tehdyistä. Lanka on hyvin sileää ja jollain tapaa kiiltävää. Varmaan tästä johtuen sidonnat näkyvät todella selkeästi neulepinnasta.

Vasemmassa sormikkaassa on vähemmän kuviointia kuin oikeassa, koska muutin kuviota päästäkseni räikeästi paistavista sidonnoista eroon.

Valkoisen alueen sidonnat paistavat kuin hälytysvalot silmään.

En osannut päättää minkä väriset sormet teen näihin. Kokeilin vasempaan käsineeseen miltä yksi erivärinen sormi näyttäisi. Lopputulos oli aavistuksen omituinen, keskustelin asiasta äitini kanssa ja hänellä oli erilaisia teorioita mikä sormi pitäisi olla erivärinen. Lopulta hän päätti, että pikkusormi pitäisi olla se poikkeava. Itse sen sijaan mietin, että sormusraita nimettömässä voisi olla hauska yksityiskohta. Oikea sormikas on kuvioltaan täydempi ja sormet ovat erilaiset kuin vasemmassa käsineessä. Näistä tuli ihan hyvä harjoituspari ja kuviokin on lopulta ihan hauska. Ehkä toteutan nämä sormikkaat joskus myöhemmin kirjoneuleeseen paremmin sopivasta langasta.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s