Omenat olivat työn alla, kun ikkunaamme lensi lintu. Menin katsomaan kuinka tintille kävi, mutta ikkunaan olikin lentänyt pieni varpuspöllö keskellä päivää. Onneksi pienelle söpöläiselle ei käynyt pöllömmin, vaan hetken makoilun jälkeen pöllö virkosi ja jatkoi matkaa metsikön suuntaan. En ole koskaan päässyt seuraamaan pöllöä niin läheltä, enkä edes tiennyt, että pöllöt voivat olla niin pieniä ja suloisia. Wikipedian mukaan varpuspöllöt painavat 42-70 g, eli käsineparin verran. Päätin heti, että P-kirjain saa olla pöllö, pikkuisen varpuspöllön kunniaksi.

Muistin, että minulla on perunasäkin väristä lankaa, ruskea sävy olisi saanut olla syvemmän ruskea, mutta päätin tyytyä tähän, koska kerä on pyörinyt niin pitkään odottamassa vuoroaan. Lisäsin langan kaveriksi kullanväristä mohairia ja neuloin Omena-lapasten ohjeella S-kokoiset pöllöt. Vaihdoin vain pintaneuleen enemmän höyhenpukua muistuttavaan kuosiin. Alunperin suunnittelin, että kärjestä tulisi pöllölle korvat, mutta toteutettuna se näytti niin omituiselle, että vaihdoin tilalle sädekavennukset.


Pöllöjen pintaneule. Mustat pisteet kuvaavat nurjia silmukoita, valkoiset ruudut oikeita silmukoita.

Mohair aiheuttaa kuvatessa hassun halon lapasten ympärille, melkein kuin lapaset olisivat sumussa.