Jalokivivärit osa 2, rubiini

Minulla on melko montaa eri punaisen sävyä käytössä, tähän valitsin aavistuksen siniseen taitavan melko kirkkaan vaaleanpunaisen ja sen kaveriksi samaa sävymaailmaa olevan, mutta huomattavasti tummemman punaisen. Värjäsin jälleen 200 g sinkkumerinoa.

Pohjaliemeksi 2 mitallista vaaleampaa punaista. Mitallisella tarkoitan aina 1 ml mittalusikkaa.

Langat saivat imeä väriä noin 10 min ennen spekletystä. Liemeen oli lisätty sitruunahappoa.

Ensin tummempaa väriä, sitten vaaleampaa väriä. Värien annettiin kiinnittyä jonkin aikaa ennen kääntöä. Spekletys toistettiin toiselle puolelle.

Punainen voi olla joskus hankala väri saada kiinnittymään niin, että liemestä tulee kirkas. Varsinkin vahvoissa sävyissä se tuntuu lähes mahdottomalta. Laitoin kiinnityksen loppuvaiheessa pannulle kaksi 20 g minivyyhtiä keräämään ylimääräistä väriä itseensä, mutta siitä huolimatta liemi ei kirkastunut kokonaan. Se ei toisaalta yllättänyt, sillä näihin on käytetty väriä aika reippaalla kädellä.

Lopputuloksena on voimakas eloisa rubiininpunainen


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s