Stephen Westillä oli joulun jälkeen ennakkomyynnissä Winter Lights Shawl ohje. Slipstravaganza MKAL oli päättynyt äskettäin ja olin siihen huiviin erittäin tyytyväinen, joten päätin ostaa tämän seuraavankin ohjeen sokkona. Kun ohje lopulta julkaistiin pääni löi aivan tyhjää. En juurikaan innostunut mallista ja jätin asian hautumaan hetkeksi. Kun lopulta sain päätettyä värit millä lähdin työtä tekemään, sain huivin nopeasti alkuun. Päävärinä oli keltainen ja alku näytti kivan aurinkoiselta.
Säteiden jälkeinen kuplakerros, pallomeri, aiheutti jo ensimmäisessä versiossa päänvaivaa. Silmukoita tuntui olevan liian paljon, eikä kuplilla ollut tarpeeksi tilaa, jotta erottuisivat toisistaan. Tässä kohtaa aloin inhoamaan huivia ensimmäistä kertaa. Jatkoin vielä sitkeästi kenno-osion puoliväliin, kunnes oli myönnettävä tappio. Tästä ei ikinä tulisi käyttöhuivia. Sädeosion lisäykset olivat rumat, lankajuoksut liian lyhyet, pallomerikerros kamala ja mikä pahinta, värit eivät enää tuntuneet toimivan.
Päädyin purkamaan huivin, en halunnut tuhlata vaivalla värjäämiäni lankoja, joista kuitenkin pidän, tällaiseen hökötykseen.
Ensimmäisen yrityksen väripaletti, aurinkoista keltaista, hehkuvaa oranssia ja kirkkaanpunaista.
Toisen yrityksen väripaletti
Pääväriksi tummaa delfiininsinistä ja kontrastiväreinä fade setti vaaleanpunaista lankaa harmailla spekleillä.
Kun päädyin näihin lankoihin, minulla oli vain pääväri ja kaksi kontrastiväriä, halusin kuitenkin saada homman aluilleen, joten päätin värjätä lennosta vielä yhden vyyhdin fade settiin. Pakkasta oli ollut reippaasti, mutta säätiedotus lupasi lämpenevää. Odotin vielä seuraavaan päivään, kun pakkaslukemaksi luvattiin -3 astetta. Pakkasta oli vielä -5 astetta, kun rupesin hommiin vain todetakseni, että kireät pakkaset olivat kylmentäneet kaasupulloni niin, ettei siinä riittänyt tehoja tulen syttymiseen. Olin kuitenkin päättänyt, että homma tehdään nyt! Kannoin pullon sisälle lämpenemään. Muutama tunti sisällä lämpimässä herätti kaasun henkiin ja värjäily saattoi alkaa.
Onnekkaasti minulla oli vielä samaa väriseosta jäljellä, jonka tein jo kesällä 2020 ja jolla kaksi aiempaa vyyhtiä oli värjätty. Pakkasvärjäyksen ehdottomasti hyvä puoli on se, että liemien jäähtymistä ei tarvitse kauaa odotella värjäyksen jälkeen. Koko hommaan meni vajaa tunti, vain vyyhdin kuivuminen oli minun ja uuden aloituksen tiellä. Puristelin vyyhdin niin kuivaksi kuin mahdollista ja laitoin sen kuivausrumpuun kuivauskorissa. Yleisesti ottaen tämä on melko tehoton tapa kuivata ja helppo tapa tuhlata sähköä, siksi en harrasta sitä kuin äärimmäisissä olosuhteissa. Muutaman tunnin jälkeen vielä pieni pöhötys föönillä ja vyyhtiä oli kuiva. Kiireestä huolimatta tajusin sentään ottaa kuvan vyyhdeistä ennen kerimistä.
Alku oli lupaava, muutin alun lisäyksiä siistimmäksi ja säteiden lisäykset tein left lifting lisäyksinä. Edelleen lankajuoksut olivat pitkät, mutta nyt sidoin ne kontrastivärikerroksilla. Pidin ehkä vähän liiankin hyvää huolta siitä, etteivät juoksut kiristä, sillä tällä kertaa ne jäivät vähän liian löysiksi.
Pallomereksi nimeämäni kerros sai osakseen suurimat tekniset muutokset. Silmukoita oli edelleen sama jäätävä määrä, mutta tekemällä palleroiden väliin napakammat härdellit, tuli kuplista selkeämmin erottuvat.
Pallomeren jälkeen vuorossa oli kennosto, kenno-osion silmukkamäärä tuntui vähän pieneltä loppuvaiheilla, mutta toivoin, että pingotus auttaisi asiaa. Tein samat tekniset muutokset myös jälkimmäiseen pallomereen. Tässä kohtaa pääväriä oli enää vähän jäljellä. Pilkkukerroksen jälkeen neuloin kerroksen oikeaa ja totesin, ettei pääväri tule riittämään nurjaan kerrokseen. Onneksi minulla oli pääväriä vielä pari vyyhtiä, langan loppuminen otti silti vähän päähän. Tai jos rehellisiä ollaan, niin paljon. Kaiken purkamisen ja säätämisen jälkeen, huvi ei ollut juurikaan tuottanut positiivisia tunteita ja tekemisen riemua.
Kun nurja kerros oli neulottu, luin ohjetta ja totesin, ettei sitä olisi kuulunut tehdä. Voit vain kuvitella kuinka kitkerä fiilis huivia kohtaan siinä kohtaa oli.
Jäljellä oli vielä uloin osio, joka on perus chevron pitsiä. Kerrokset olivat pitkiä kuin nälkävuodet ja vain joka kuudennella oli jotain tapahtumaa. Muuten pelkkää tylsää ja puuduttavaa oikeaa silmukkaa toisensa perään, kerros toisensa jälkeen. Kolme tylsää iltaa myöhemmin homman kruunasi icord-päättely. Tämä oli ensimmäinen kohta, jossa poikkesin ohjeen värivalinnoista, päätin tehdä päättelyn päävärillä, miksi nähdä yletön vaiva hienolla päättelyllä, jota ei edes erota työstä? Varsinkin, kun olin jo avannut vyyhdin sen puolikkaan turhan kerroksen takia. Päättelyä oli se reilut 2000 silmukkaa, joten homma vei jokusen tunnin. Ehkä vain Boo Knitsin huivien nyppypäättelyt ovat työläämpiä kuin icord-päättely. Päättelin viimeiset langanpäät saman tien ja heitin huivin hetkeksi etikkaveteen. Nopea rullaus pyyhkeen sisällä, jotta sain huivin mahdollisimman kuivaksi ja sitten muotoilin huivin palapelimaton päälle. Ilmeisesti lattialämmitys kävi edelleen aika kuumalla pakkasten jäljiltä, sillä huivi kuivui muutamassa tunnissa. Kuivuessaan huivi meni aavistuksen kasaan ja kärjistä tuli vähän turhan terävät.
Katsellessani huivia sen kuivuessa, melkein jo nauratti kuinka tuskaisen kamala tämä projekti oli. Ei sitä lopputuloksesta arvaisi. Aloitin jo heti samalta istumalta huiviin sopivien sormikkaiden tekemisen, sillä lankoja oli vielä jäljellä.
Viimeisin tunne joka huivista jäi on lähinnä helpotus siitä, että huivista tuli lopulta ihan kiva ja käytettävä. Vaikka onhan se kieltämättä melkoista värien ilotulitusta, kuin huiviksi naamioitu karkkikauppa.
Stephen Westin ohjeet ovat mukavan selkeitä ja yksiselitteisiä. Ainoastaan pallomerikerroksilla ohjeesta puuttui tarvittavaa infoa ja jouduin kaivamaan tiedon ohjevideolta.
Tiitun Labra 