Ruutusukat miehelle

Suurin osa neulojista tietää varmasti sen tunteen, kun miettii mitähän sitä tekisi seuraavaksi, niin perheenjäsenillä onkin yllättävän pitkä lista ehdotuksia valmiina. Tällä kertaa puoliso halusi villasukat. Väriä kysyessä vastaukseksi tuli MUSTA. Vastausta seurasi syvä hiljaisuus, jolloin vastaus muuttui muotoon ”tiedät että musta on aina hyvä väri”, hiljaisuuden jatkuessa myös harmaa sai mahdollisuuden. Tässä kohtaa käskin keksimään lisää värejä, mistä seurasi vastaus ”ei vaaleanpunaista”. Voi harmi, sehän oli ensimmäinen väri jota ajattelin miesten sukkiin ja nyt kaikki suunnitelmat menisivät täysin uusiksi… Tuijotuskilpailun jatkuessa kehotin puolisoa menemään kauppaan ostamaan mustat sukat, jos sellaisia haluaa. Mustan langan neulominen on kamalaa. Lopulta sain vapaat kädet sukkien kanssa kunhan niihin ei tulisi vaaleanpunaista.

Äskettäin tekemästäni Firenze paidasta oli jäänyt Fabelin silver fox sävyn harmaata lankaa, jonka ajattelin sopivan puolison ankeaan värikarttaan. Sen kaveriksi löysin jämät mustaa ja valkoista sukkalankaa, sekä mustan käsinvärjätyn jämän, jossa oli vähän bling blingiä mukana. Aivan! Vain vaaleanpunainen oli kielletty! Eiköhän näistä marraskuisista väreistä tulisi jotain kivaa.

Aloitin ideoinnin jälleen Stitch Fiddlen avulla piirtelemällä erilaisia ruutukuvioita, jotain vaihtelevaa, mutta silti sen verran simppeliä, ettei kuviota tarvitsisi seurata ihan koko ajan. Kuviosta tuli Tartan-tyyppinen ja helposti muistettava.

Päädyin laittamaan mustaa bling blingiä resoriin ja kärkiin, arvioin sen riittävän ainakin niihin, kantapäihin en edes harkinnut sitä. Arvaatko alla olevasta kuviosta mahdollisen inspiraation lähteen? Näissä kotihousuissakin on pikkiriikkinen bling bling raita kuviossa mukana.

Sukat valmistuivat varsin leppoisaan tahtiin muutamassa viikossa ja lopputulos miellytti saajaa. Bling bling herätti lähinnä hilpeyttä. Sukkiin on tehty Almamummon kantapää, joka toimii kirjoneuleessa todella kivasti ja istuu jalkaan huomattavasti paremmin, kuin jälkikäteen tehty kantapää. Pohjassa kuvio on vähän simppelimpi raitakuvio.

Valmiit sukat pääsivät heti käyttöön. Sopisikohan sama kuvio ja värit hyvin miesten käsineisiin?


Jätä kommentti