Sammakon hame

Kyllähän pienellä prinsessasammakolla pitää olla terälehdistä tehty hame. Käytin hameeseen saman vahvuista lankaa kuin itse sammakkoon ja puikkokokokin oli sama. Hame koostuu kuudesta terälehdestä ja vyötärökaitaleesta. Tein ensin terälehdet ja poimin sitten jokaisen reunasta neljä silmukkaa puikolle. Lopuksi tein 4 silmukan tuppilon, jonka yhdistin terälehtiin joka kerroksella. Tuppilon päissä on hakaskiinnitys, jotta hameen saa helposti … More Sammakon hame

Sammakon neuletakki

Tietenkin sammakko tarvitsee vaatteita. Alla ohje sammakon neuletakille Puikot 2,25 mm ja lankana käsinvärjättyä sukkalankaa. Langan vahvuus sama kuin sammakossa, myös puikkokoko on sama kuin sammakkoa neuloessa. Toisin sanoen neuletiheys on suunnilleen sama kuin sammakossa. Takki neulotaan ylhäältä alaspäin. Neuletakki o – oikeinn – nurin2lk – kaksi langankiertoas – silmukka/silmukkaaOP – oikea puoliNP – nurja … More Sammakon neuletakki

Haamusukat miehelle

Haamusukat on neulottu lahjaksi nuorelle miehelle, jolla ei vielä ollut omia villasukkia Suomen koleaan säähän. Halusin sukkiin jotain hauskaa ja mahdollisuuden edes jonkinlaiseen värien käyttöön. Piirtelin erilaisia kuvioita ja googlailin ideoita. Neuloin sukkia joulukuun alussa, joten ehkä Halloween vielä etäisesti vaikutti suunitelmaan. Luonnostelin paljaita oksia ja haamuja niiden lomaan kurksitelemaan. Haamujen silmät on silmukoitu. Kuvio … More Haamusukat miehelle

Sammakko

Moni on varmasti törmännyt Claire Garlandin pieneen vihreään sammakkoon. Sammakko neulotaan ohuehkosta langasta ja sen sisälle laitetaan pieni tukiranka, joten sammakkoa voi väännellä eri asentoihin. Ensin neulotaan selkäosa ja sen jatkoksi mahapuoli. Sitten kiinnitetään silmät. Puoliskot ommellaan toisiinsa kiinni neulan ja langan avulla. Tämän sammakon mahapuolen valkoinen lanka oli aavistuksen ohuempaa kuin selkäpuolen lanka. Paksuus … More Sammakko

Vihreä-valkoinen kolmen langan setti

Tähän settiin upotin vuoden 2022 luukun 23 vihreää silkkialpakkaa, joka oli todella liukasta ja pölisevää. Olin jo aiemmin nyppinyt topsista punaiset kuidut johonkin toiseen lankaprojektiin ja halusin päästä eroon tästä pölisevästä pallerosta. Valitsin sen kaveriksi vuoden 2024 ekstrapussukan topsin, jossa oli erilaisia vihreän sävyjä. Näiden lisäksi otin valkoista topsia, joka on ehkä falklandia ja siniharmaata, … More Vihreä-valkoinen kolmen langan setti

Lila-valkoinen-harmaa kolmen vyyhdin setti

Aiempi kolmen vyyhdin setti oli niin onnistunut, että innostuin toden teolla tästä värileikistä. Pyörittelin jälleen kalenteritopseja ja mallailin erilaisia väriyhdistelmiä. Aluksi meinasin tehdä musta-vihreä.valkoinen sarjan, mutta minulla ei ollut tarpeeksi mustaa villaa, sarjan toteuttamiseen, joten siirsin kyseisen tospin odottamaan seuraavaa kalenteritilausta. Toivottavasti muistan tilata mustaa villaa lisää seuraavassa tilauksessa. Lopulta varastojeni puitteissa parhaaksi yhdistelmäksi tuli … More Lila-valkoinen-harmaa kolmen vyyhdin setti

Kukoistus – osa 5, reunus ja viimeistely

Krs 1. Väri E Luonnonvalkoinen ja Väri C Tumma sinappiAloita mistä tahansa kulmaviisteen jälkeisestä kulmasilmukasta. Kolmioon tehtävät ks:t jakautuvat 9s keskisilmukan molemmin puolin. Kun koko kerros on virkattu luonnonvalkoisella, koristellaan jokainen kulma erikseen tummalla sinapilla. Jos joudut poimimaan yksittäisiä silmukoita enemmä/vähemmän, voit tasata ne kerroksella 5 kuvioon sopivaksi. Kulman viistoon osaan tuleva osuus merkitty toistoon tummennettuna. Y-silmukka – tee pp4, pup … More Kukoistus – osa 5, reunus ja viimeistely

Kukoistus – osa 4, reunakolmiot ja yhdistäminen

Krs 1. Väri D Oliivi Virkkaa magic ringiin 4kjs, lasketaan p+1kjs, (p, kjs) toista 3 kertaa, p. Käännä työ. Älä kiristä aukkoa aivan kiinni, jätä sen verran tilaa, että saat virkattua aukon läpi viidennellä kerroksella. (5p, 4kjs) Krs 2. Kjs ja ks alla olevaan p:een, 4kjs, Hy3, ks p:een, 4kjs, Hy3, ks kolmanteen kjs:aan. Käännä työ. (2 x 4kjs-kaari ja 3ks) Krs 3. 3kjs, 2p alla olevaan ks:aan, [4kjs, Hy4, (2p, … More Kukoistus – osa 4, reunakolmiot ja yhdistäminen

Kukoistus – osa 3, pieni kukkaneliö

Krs 1. Väri D Oliivi Virkkaa magic ringiin 3kjs, lasketaan p+1kjs, (p, kjs) toista 7 kertaa. Sulje kerros ps:lla toiseen kjs:aan. Älä kiristä aukkoa aivan kiinni, jätä sen verran tilaa, että saat virkattua aukon läpi viidennellä kerroksella.  (8p, 8kjs) Krs 2. Kjs ja ks alla olevaan silmukkaan, (4kjs, Hy3, ks seuraavaan p:een) 3 kertaa, 4kjs, sulje kerros ps:lla ensimmäiseen … More Kukoistus – osa 3, pieni kukkaneliö

Kukoistus – osa 2, kahdeksankulmion tausta

Krs 10. Väri E Luonnonvalkoinen Kiinnitä lanka mihin tahansa lehtien välissä olevaan ks:aan, ks samaan silmukkaan, (7kjs, ks lehtien väliseen ks:aan) 7 kertaa, 7kjs, sulje kerros ps:lla ensimmäiseen ks:aan. (8ks ja 8 x 7kjs-kaari) Huom, kerroskuva on otettu nurjalta puolelta. Krs 11.  Siirry ps:lla seuraavaan kjs-kaareen, korvaa ensimmäisen toiston ensimmäinen p kahdella kjs:lla. Aloita ensimmäinen toisto kohdalla olevasta kjs-kaaresta. … More Kukoistus – osa 2, kahdeksankulmion tausta